keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Katastrofimatkaajan päiväkirja #4: Kotia päin!

On aika heittää haikeat hyvästit Tasmanialle. Kiitos kaikille jotka ovat pitäneet minusta huolta kun olen seikkailut ympäri saarta. Ehdin seikkailla maailman toisella puolella seitsemän kuukautta ja sen aikana olen kokenut vaikka mitä. On hurja harjoituskausi takana ja toivottavasti hurja kilpailukausi edessä. Seuraava määränpää on Suomi.

Laitoin pyörän myyntiin ja heitin pois mm kaksi loppuun kulunutta kenkäparia. Pakkasin loput tavarat rinkkaan sekä maailmaa nähneen pyörän rungon laatikkoon ja lähdin eväsrepun kanssa Launcestonin lentokentälle. Oli lämmin syysiltapäivä kun ensimmäinen toukokuuta nousin lentokoneeseen ja lensin alle tunnissa Melbourneen, missä piti olla noin viiden tunnin pysähdys. Hyödynsin ajan käymällä kävelyllä lentokentän viereisellä teollisuusalueella ja joogaamalla. Parikymmentä minuuttia ennen kuin lento Qatarin Dohaan lähtisi tuli tieto, että lento perutaan teknisten ongelmien takia. Kello oli 21.10 ja odotin jo pääseväni koneeseen nukkumaan koska aamupäivän mäkivedot painoivat kehossa. 

Matkatavarat 

Lento perutaan 

Matkustajat passitettiin portilta hakemaan matkatavaransa ja takaisin lähtöselvitykseen. Osa matkustajista joutuivat odottamaan laukkunsa kauan sen jälkeen kuin ensimmäinen ryhmä oli saanut laukkunsa. Olin tietenkin yksi heistä. 

Piru odottaa että matkatavarat tulevat ruumasta.


Lähtöselvityksessä olin tietenkin kilometrin mittaisen jonon viimeisimpiä. Kentällä ei tainnut olla enää muita kuin Dohan koneen matkustajia. Osa oli hilpeällä tuulella, joku ei millään olisi malttanut odottaa ja yhtä nälkäistä raukkaa uhkasi sairaskohtaus.

Jonotin 1,5 tuntia ennen kuin sain hotellihuoneen ja taksimatkat. Keskellä yötä raahasin itseäni ja kamani taksijonoon. Keski noin puoli tuntia matkustaa taksilla hotellille ison kaupungin läpi. Ylitin nukkumaanmenoajan neljällä tunnilla kun pääsin nukkumaan vasta kahdelta yöllä.

En ole tottunut näin hienoon hotellihuoneeseen. 

Lentoyhtiö tarjosi hotellilla isoimman näkemäni munakokkelin.


Aamulla yhdeltätoista minut potkittiin ulos hotellista. Lentoyhtiö oli luvannut ilmoittaa minulle kun uusi lento löytyy. Ei ollut kuulunut mitään joten lähdin taksilla kentälle. Kentällä ei löytynyt lentoyhtiön edustajaa mistään ja puhelimeen ei vastattu. Muiden hylättyjen matkustajien kanssa löysin pitkän etsinnän jälkeen minulle varatun uuden lennon, joka lentäisi kiertotietä Sydneyn kautta. Tästä onnistumisesta ei mennyt kuin viisi minuuttia kun sain tiedon että uusikin lento perutaan, mutta minulle hoidetaan onneksi uusi kyyti samalta lentoyhtiöltä. Minulle soitettiin lentoyhtiöltä vasta kun olin jo lähtöselvityksessä ja olin itse kaivanut tiedot uudesta lennosta. Niin siinä käy kun joutilaalla on monta tuntia tuhottavana kentällä. 

Olin ollut vuorokauden Melbournessa enkä nähnyt muuta kuin lentoaseman ja teollisuusalueet moottoritien varrella ja hotellin. Näin muutaman pilvenpiirtäjän ja hienosti valaistun sillan. Näillä tiedoilla en voi kuvailla Melbournea mukavaksi kaupungiksi. Vietettyäni turhan vuorokauden Melbournessa lensin tunnissa Sydneyyn. 

Ilta yhdeksältä lähti 15,5 tunnin mittainen lento Dohaan. Koneessa katsoin leffoja ja yritin nukkua. Kerran piti käydä pyytämässä lisää ruokaa kun omat eväät olivat loppumassa. Alun perin Dohassa piti olla 11 tunnin välilasku. Minulla oli suuret suunnitelmat karata kentältä, mutta sain haudata ne kun aikaa välilaskulle jäi uudella reitillä vajaa 3 tuntia. Ulkona keli ei ollut kuitenkaan niin houkutteleva: ilmasto oli kuin saunassa ja maisema näytti hiekkakentältä.

Doha


Dohan lentokenttä

Dohasta lensin vajaassa kuudessa tunnissa Helsinkiin. Lentokone oli kaikkea muuta kuin täynnä ja pystyin valtaamaan koko rivistön. Laskeuduttuamme Helsingissä laukut tulivat nopeasti kun väkeä oli vähän. Kotikentällä suunnistin taitavasti ilman pummeja. Alle kolmessa vartissa nappasin laukkuni hihnalta, sykähdin tutun ruokakaupan kautta ensimmäiseen junaan. Junalla pääsin neljässä tunnissa Kokkolaan. Klo 19.30 olin nukkumassa (3.30 Tasmanian aikaa) ja koko reissu kesti noin 2,5 vuorokautta.

Lentokoneessa valtasin kolme istumapaikkaa

Pääsin kotiin juuri ennen kuin viimeiset lumikasat olivat ehtineet sulata. Nyt alkaa sopeutuminen Suomalaiseen yhteiskuntaan. Olen jo huomannut että ojissa on vettä, tiellä ja pelloilla on kuraa, koivuissa ei ole lehtiä ja metsät koostuvat suurilta osin havupuista. Autoa ajetaan oikealla puolella tietä ja pitäisi puhua parikin kieltä, joita en ole puhunut seitsemään kuukauteen. Sain myös kaivaa talviajokamat kaapista kun piti päästä lenkille nollakelissä ja sateessa. Aamuisin pitäisi varmaan herätä vähän myöhemmin kuin aamu kolmelta. Mutta se on ei ole tämän päivän ongelma. Tällä hetkellä nautin siitä kun voin käydä lenkillä auringonnousun aikaan seuranani vain joutsenet, kauriit ja supikoirat.

Piru ehti nähdä lunta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti