perjantai 24. marraskuuta 2017

Seikkailemassa seikkailusaarella

Bushwalk Freycinet niemimaalla


Tasmania on tunnettu mahtavasta luonnostaan ja kivaa ajanvietettä on seikkailla saaren luonnonpuistoissa. Lähdimme viiden henkilön porukassa patikoimaan "bushwalking" Tasmanian itärannikolle Freycinet niemimaalle 18 - 19 marraskuuta. Lämpötila nousi äkkiä ja päivän aikana oli paahtavan kuumaa. Onneksi kova tuuli oli vilvoittava. Patikkaretki alkon Coles Bayn kohdalta mihin jätimme auton parkkipaikalle.


Parkkipaikalla oli tyhjäkatseinen kesy vallabi vastassa, luultavasti makupalojen toivossa. 


Ensimmäisenä päivänä kävelimme polkua pitkin joka kiersi kukkulat länsipuolelta. Matkaa yöpymispaikalle Coocks Beachin eteläosaan oli 14 km. Kävelimme vielä 6 km lenkin ilman rinkkaa Bryans Beachillle.






Rannalla oli kaikenlaista kiinnostavaa. Rannalle oli huuhtoutunut geelimöhkäleitä joiden sisällä on kotelon munia.


Rannalla oli eremiittirapuja piilossa koteloissaan. Merilokit veivät rapuraukat lennolle ja pudottivat ne maahan. Rannalla lojui punaisia raajoja: jämiä epäonnekkaista ravuista.




Merivesi oli mielestäni kylmää mutta jotkut uskalsivat silti uimaan.




Yövyimme teltassa. Vallabi kiersi telttoja kuin mikäkin saalistaja.





Illalla pimetessä sain ihastella kaksi pademelonia (pieni kengurulaji) jolla toisella oli poikanen pussissaan. Aamulla näin reissun ensimmäisen käärmeen, joka oli tiikerikärme. Kummastakaan elikosta en saanut napattua kuvaa.

Pojat vierusteltassa olivat yöllä häätäneet opossumin eteisestään. He olivat myös kuulleet kun opossumit tappelivat keskenään. Aamulla telttani ulkopuolella oli jotain mikä näytti huolestuttavan paljon kaurahiutalepussistani.



Tarkemmin katsottuani teltastani löytyi reikä. Nukkuessani opossumit olivat murtautuneet telttaani ja varastaneet suurimman osan eväistäni pääni vierestä. Olin kuullut tassuttelua telttani ulkopuolella mutta en ollut tarpeeksi tajuissani jotta olisin reagoinut siihen.



Onneksi matkaseurani tarjosi minulle aamiaisen. Loppureissun sain selvitä näkkileivällä ja tonnikalalla, joka ei ollut kelvannut opossumeille. Opossumit jättivät minulle myös kourallisen pähkinöitä ja rusinoita, jotka ne eivät löytäneet repustani.

Taikaisinmatka venyi melkein 20 km mittaiseksi. Patikoimme nyt rankemmassa maastossa, ylös ja alas jyrkkiä ja kivikkoisia polkuja. Koska joillakin riitti intoa jätimme rinkat alas ja kiipesin Shaun kanssa Mount Freycinetin huipulle. Hukkasimme uran jossain vaiheessa ja kiipesimme ylös "off road" reittiä pitkin. Oikea reitti oli melkein yhtä kivinen ja jyrkkä joten ei ollut ihme että tuli pieni pummi. 







Reitti Mount Grahamin yli oli todella rankka rinkat selässä. Välillä etenimme nelivedolla urassa joka oli täynnä kivilohkareita ja näytti enemmän kuivuneelta ojalta kuin polulta. Olin melkein onnellinen että olin yöllä syöttänyt ylimääräistä painoa opossumeille. 


Wineglass Bay on mahtava ranta! Oli ihanaa riisua kengät ja kävellä paljain jaloin hienossa hiekassa kylmässä rantavedessä.




Vesi oli edelleenkin kylmää mutta pojat kävivät silti uimassa.


Rannalle oli huuhtoutunut pieniä polttiaiseläimiä: portugalinsotalaivoja.


Viimeinen rankka nousu oli Wineglass Baysta jyrkkiä portaita pitkin kahden huipun keskeltä. Matkalla alas, harjanteen toisella puolella, piti pujoitella turistien välistä jotka halusivat nähdä Wineglass Bayn.


tiistai 14. marraskuuta 2017

Tervetuloa Launcestoniin!

Tasmanian saari on Australian osavaltio joka sijaitsee 240 km mannermaan eteläpuolella. Päädyin Launcestonin kaupunkiin saaren pohjoisosassa noin 50 km rannikosta. Launceston on Tasmanian toiseksi suurin kaupunki jossa on arvion mukaan noin 90 000 asukasta.

Laskeuduttuani päätin rauhoittua ja palata rutiineihin ja harjoitusohjelmaan. Koska tulisin olemaan täällä monta kuukautta ei ollut hoppu ajaa kaikki pyöräurat nyt heti ja välittömästi. Ensimmäisten parin viikon aikana tutustuin lähimaastoon, paikalliseen suunnistusseuraan ja tuleviin hommiin. Niistä lisää myöhemmin...

Australia on iso paikka ja täällä ei ole aina lämmintä. Tasmania on Australian viilein kolkka. Jos täältä jatkaa etelään päätyy Etelämantereelle. Keväällä auringossa on lämmintä mutta tuuli voi olla voimakas ja kylmä. Tasmaniassa sää myös vaihtelee hyvin nopeasti. Aurinko saattaa paistaa ja voi olla 20 astetta lämmintä. Viiden minuutin päästä voi sataa kaatamalla tai tulee rakeita. Jos malttaa odottaa 10 minuuttia ennen kuin lähtee lenkille voi olla, että saa nauttia kuivasta maastosta ja auringonpaisteesta.

Lämpimille vaatteille tulee käyttöä varsinkin sisätiloissa. Talojen seinät ovat ohuet enkä tiedä millaista eristettä niissä on jos mitään. Isoissa ikkunoissa ja lasitetuissa ovissa on vain yhdet lasit. Lämpöpattereita tai keskuslämmitystä ei välttämättä ole. Jos yöllä on neljä astetta lämmintä ulkona, niin sisällä on muutama aste lämpimämpää. Sisällä oli yhtenä aamuna 11 astetta. Tämän jälkeen olen illalla jättänyt vaatteet lähelle sänkyä ja oikein päin käännettynä.

Kohta sataa Launcestonin keskustassa. 

South Esk joki kiemurtelee Launcestonin kaupunkiin missä se virtaa Tamar jokeen. South Esk joen varrella on Cataract Gorge Reserve -puisto. Alue on suosittu nähtävyys.

Tamar joki ja silta South Esk joen yllä.

South Esk River 

South Esk joen pato. 

Cataract Gorgessa on riippusilta. 

Cataract Gorge 




Paikallinen eläimistö on aina yhtä kiehtova. Näin vihdoinkin reissun ensimmäisen elävän kengurun: vallabin. Cataract Gorge on täynnä riikinkukkoja ja näin vallabit läheltä. Turistit ruokkivat villieläimiä vaikka sitä ei pitäisi tehdä. Yksi turisti tarjosi vallabeille banaaninkuorta. Käytin tilanteen hyödykseni ja kokeilin onko vallabin turkki pehmeä. On se. Onneksi kaikki vallabit eivät ole näin kesyjä.


Vallabit Cataract Gorgen puistossa. 

Riikinkukko puistossa. 

Olen onnessani aina kun löydän nokkasiilin. 

Nokkasiili kaivaa muurahaispesässä. 
Jack Jumper muurahaisella on hurja maine Tasmanian tappajamuurahaisena. Sillä on kuulemma todella kivulias pistos ja siitä voi saada anafylaktisen shokin. 

Toinen eliö joka tulee vastaan aina välillä on ihastuttava juotikas. 




Launcestonin keskustassa on puisto jonka aitauksessa majailee apinoita. Puistossa on kautta aikojen ollut erilaisia eläimiä ja nämä japaninmakakit ovat peräisin sisarkaupungista Japanissa. 


maanantai 6. marraskuuta 2017

Katastrofimatkaajan päiväkirja #3: Tasmaniaan

Oli aika jättää Uusi-Seelanti ja pyrkiä takaisin Australiaan uudella viisumilla. Minulla oli lento varattuna Aucklandista Sydneyn kautta Launcestoniin 26 lokakuuta. Puhdistin varusteeni ja korjasin pyörälaatikon teipillä. Asensin laatikkoon renkaat uudelleen irrotettavalla versiolla, jotta akseli ei repisi laatikkoa jos renkaat jäävät kiinni johonkin.

Olin hyvissä ajoin varannut linja-autolipun 25 lokakuuta Rotoruasta Aucklandiin, bussista joka suostuisi kuljettamaan pyörälaatikkoani. Hamiltonissa pidettiin tauko joka venyi puoli tuntia, koska täyteen buukatussa bussissa oli yksi matkustaja liikaa. Ylimääräinen henkilö, joka onneksi ei ollut minä, sai etsiä toisen kyydin ja matka jatkui.

Bussi kuljetti minut 4,5 tunnissa Aucklandin keskustaan. Fiksumpi reitti olisi ollut tilata lippu suoraan lentokentälle. Sillä reitillä olisi kuitenkin ollut vaihto Aucklandin eteläpuolella enkä tiennyt millaiseen bussiin olisin silloin joutunut. Vaihtobussi osoittautui kuitenkin keltaiseksi bussiksi joka hyväksyy pyörälaatikon. Pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunitelmassani koska viime hetken reittimuutokset ovat osoittautuneet huonoiksi.

Keskustassa raahasin toivottavasti juuri alle 25 kg painavan laatikon noin puolen kilometrin päähän bussipysäkille, jossa nousin paikalliseen siniseen bussiin. Vaihdoin kerran bussia jotta pääsisin hostelliin lähelle lentokenttää. Todella avuliaat linja-autonkuljettajat auttoivat minua pääsemään perille.

Tämä laatikko on jo nähnyt maailmaa ja tässä se yrittää pitää itsensä kasassa Aucklandin keskustassa.

Majailin hostellissa joka mainosti ilmaisella kuljetuksella lentokentälle 5 dollarilla. Vitosella sai myös käyttää ilmaiseksi hostellin WiFiä. Roudatessani laatikkoa huoneeseeni yksi pyörä jäi kiinni nurkkaan ja laatikon toinen reuna repesi vähäsen. Teippasin reunan ja toivoin että pisin raahausetappi on jo takana.

Hostellin lähellä ei ollut mitään muuta mielenkiintoista kuin joulukuusiviljelmä, jossa kasvaa jotain mäntylajiketta. Taustalla on pieni tulivuori. 

Heräilin pitkin yötä kun yläpedissä piehtaroiva henkilö ravisteli koko sängyn. Nousin kello 4.30 ja raivasin tieni ulos kuuden henkilön huoneesta. Joku käytti pyörälaatikkoani yöpöytänä. 

Kello 5.00 nousin bussiin hostellin pihassa. Keltaiset bussit kulkivat melkein vuorokauden ympäri hostellista kentälle ja takaisin. Puolen tunnin bussimatkan aikana söin aamupalaa ja valmistauduin henkisesti tuleviin katastrofeihin.

Uudessa-Seelannissa en nähnyt oikeaa kiwiä. Sain tyytyä siihen joka oli hostellin katolla.

Kentällä irrotin renkaat pyörälaatikosta ja tein viimeiset teippaukset ennen kuin vein laatikon drop-in tiskille. Laatikko painoi juuri alle 24 kg mikä on kilo vähemmän kuin viimeksi. Tuo puuttuva kilo oli luultavasti hävinnyt reppuuni tai taskuihin. Onneksi reppua ei punnittu. Olin tunkenut housujeni ja takkini taskut täyteen pieniä painavia tavaroita pelastaakseen tilanteen, mikäli reppu joutuu puntarille.

Jo ennen kuin nousin koneeseen jouduin täyttämään lapun Uuden-Seelannin tullia varten. Koneessa sain askarrella toisen lapun Australian tullille. 


Lensin 3,5 tunnissa Sydneyyn. Viimeiset eväät söin vähän haastavissa olosuhteissa turbulenssin aikana. Kyllä vatsa kestää! Sydneyssä jouduin hakemaan pyörälaatikon ja menemään tullin läpi. Olin täyttänyt lapun lyijykynällä, joten jouduin täyttämään sen uudestaan kuulakärkikynällä samalla kun yksi ukko innoissaan ihaili kuran puutetta pyörässäni. Tällä kertaa haluttiin renkaiden lisäksi nähdä myös satulan.

Minulla oli ollut kuulakärkikynä mutta hajotin sen kun tutkin rantoja Manlyssä. Kävi niin että puhelimeni kuoli auringonpaahteessa ja jotta saisin sen elvytettyä minun piti painaa reset-nappulaa jollain todella kapealla, terävällä esineellä. Ainut tarpeeksi terävä esine mitä minulla oli käsillä oli kuulakärkikynän jousi, kun risuja ei löytynyt mistään ja kotelon kuori ei sopinut. Ihan kuin MacGyver vedin jousen suoraksi, onnistuin painamaan nappulaa jousen kärjellä ja pelastin päivän.

Tullista selvittyäni piti kulkea bussilla kansainväliseltä lentokentältä sisämaan kentälle. Minulla oli kuusi tuntia aikaa lennon vaihtoon, enkä päässyt eroon laatikosta yhtään aikaisemmin kuin kahta tuntia ennen lentoa. Onneksi drop-in jonon vieressä oli ruokapaikka.

Keksin ajanvietettä lentokentällä: kloonasin itseäni! Olinkin kaivannut kantoapua tällä reissulla.

Sydneyn lentokentällä oli jotain mikä näytti pahasti joulukoristeilta. Minä kun luulin että Halloween on vasta tulossa. 


Vajaassa kahdessa tunnissa minut lennetettiin Sydneystä Launcestoniin. Launcestonin lentokentällä koira tunki kuononsa suoraan reppuni ja istahti viereen merkiksi siitä, että nyt löytyi laittomuuksia. Tasmaniaan ei saa tuoda hedelmiä ja koira oli haistanut minun aikaisemmat eväät, jotka olin syönyt aikoja sitten. Jutustelun jälkeen koira sai namuja hyvin tehdystä työstä ja itse sain jatkaa matkaa. 

Olen ollut tasan kuukauden reissussa ja muutaman mutkan kautta pääsin nyt vasta Tasmaniaan, minne minun oli alunperin tarkoitus mennä. Mutta ei se mitään. Mielestäni olen käyttänyt kuukauden hyvin.

Launceston