perjantai 24. kesäkuuta 2016

Jukolan viestin seikkailut


Jukolan viesti on yksi kesän kohokohdista! Kunnianhimoisena sekopäänä suunnistin sekä Venlojen että Jukolan viestissä. Satoi ja tuuli enemmän tai vähemmän koko tapahtuman aikana. Kaamea keli piti kuitenkin hyttyset loitolla, paitsi sitä yhtä paskiaista, joka puri minua naamaan. Onneksi oli peräti +13 astetta lämmintä vuorokauden ympäri, joten metsässä ei tarvinnut palella.

Venlojen viestiin oli ilmoittautunut melkein 1400 joukkuetta ja Jukolan viestiin yli 1700 joukkuetta. Yhteensä 17558 suunnistajaa tallasivat Lappeenrannan metsänpohjaa vuorokauden aikana! Kisakeskuksen aluetta tallasivat kilpailijoiden lisäksi myös huoltajat, järjestäjät ja katsojat, joten myös kisakeskuksen maaperä sai osakseen suunnistuksen riemua.


Kohti Jukolaa 2016!


Matka alkoi perinteisesti ennen kukonlaulua. Herätyskelloni soi klo 4:10 ja hyppäsin ylös tavoite kirkkaana mielessä. Nappasin kimpsuni ja kampsuni kantoon ja ajoin kokoontumispaikalle. Seuramme linja-autokuljetus lähti klo 4:30 Kruunupyystä, mistä ajoimme 480 km kaakkoon Lappeenrannan Raippoon.


Matkan aikana keli muuttui aurinkoisesta sateiseksi. Bussissa aika kului mukavasti torkkuen, eväitä syöden ja jutustellen seurakavereiden kanssa.


Olimme perillä pelipaikalla Raipossa ennen klo 12:00. Marssimme varusteiden kanssa, kumisaappaat jalassa 1,5 km telttapaikalle. Kävelyn aikana tuuli yltyi ja alkoi sataa.


Perillä telttapaikalla valitsin itselleni tasaisen paikan pellosta, jonne pystytin telttani. Tulevan vuorokauden aikana tämä tulisi olemaan kotini, missä voisin suojautua luonnonvoimilta. Seuramme telttapaikka oli tänä vuonna lähellä kisakeskusta, mikä helpotti liikkumista.


Kisakeskukseen oli pystytetty kauppoja, joista tietenkin piti metsästää hyviä tarjouksia.


Venlojen viestin koukerot


Venlojen Viestin suunnistin OK Botnian ensimmäisessä joukkueessa ankkuriosuudella. Osuuteni oli 9,1 km pitkä. Omat pummit ja reitinvalinnat lisäsivät tuohon summaan vielä 2 km. Minulla kesti osuudellani 1:23:53, mikä on kyllä vähän liikaa.

Venlojen viestin lähtölaukaus ammuttiin rynnäkkökiväärin sarjatulella klo 14:00.

Venlojen viestin lähtökenttä.

Kameramies.

Vaihtoalue oli osittain kuran peitossa ja minulla oli mukavasti aikaa kastella kengät verrytellessäni. Joukkueeni suunnisti tasaisen hyvin ja jokainen oli nostanut sijoituksia. Kun näin, että kolmannen osuuden suunnistanut Anneli oli tulossa vaihtoon, riisuin sadevaatteet lennosta ja juoksin vaihtopuomille. Puomilla vaihdoin litimärät sadevaatteet A3 kokoiseen karttaan. Pääsin metsään puoli viiden aikoihin ja joukkueemme sijoitus oli silloin 180.

Maastossa oli vain vähän nousua ja paljon tiheää metsää. Vettä tuli koko ajan taivaalta, puista ja puskista. Kura myös roiskui alhaalta päin. En kerinnyt monta metriä ennen kuin olin litimärkä. Puskien läpi sukellessani minun piti melken pidättää hengitystäni, jotta en hukkuisi. Metsässä oli myös paljon edellisten osuuksien hitaampia suunnistajia, jotka tulppina urilla hidastivat menoa.

Velojen viestin kartta, 4 osuus. (Kilpailukartassa ei tietenkään ollut kuin omat rastit merkittynä.)

Ensimmäisen rastin pummasin kun otin väärän uran ja päädyin hakkuulle. Koukkasin rastille takaa kautta, kun olin ensin käynyt katsomassa naapurirastit numero 63 ja 31. Kakkoselle pummasin isosti ja kävin katsastamassa melkein kaikki sen lähelle houkuttelevasti sijoitetut rastit. Yksi onneton nainen etsi myös samaa rastia kuin minä. Hän tuli luottavaisesti perässäni kun hortoilin päättömästi kallioilla. Minun piti useamman kerran käydä lunttaamassa muiden kartoista missä olin, ennen kuin löysin oman rastini.
 
Omatoiminen perhoslenkki. Reilu 8 minuuttia elämästään voisi käyttää fiksumminkin. (Kuva: Routegadget)

Alkupummeissa menetin yli 30 sijoitusta. Tämän jälkeen alkoi armoton ohittaminen ja sijoituksien poimiminen. Otin suunnan kolmoselle alamäkeen ja huomasin, että olin tullut rastille katsomatta karttaa kertaakaan. Suunnistus rupesi kulkemaan paremmin ja rastit löytyivät ilman suurempia katastrofeja.

Rata kulki kisakeskuksen läpi ja ylitti puisen sillan. Läpijuoksu-ura oli reilu 3 metriä leveä kaistale, missä kilpailijat kiitivät eteenpäin yleisön kannustushuutojen saattelemana. Kerkesin ajatella, että ei voi olla enää pitkä matka maaliin. Taitoin kartan auki ja sieltä pomppasi vastaan vielä 10 rastia ja monta kilometriä! Jätin kuitenkin juomatta juomarastilla ja syöksyin ryteikköön.

Puskasukelluksen jälkeen ylitin tien ja tulin avohakkuulle, missä oli vastassa kova ja kylmä tuuli, kun juoksin kohti rastia 14. Viimeisimpiä rasteja suunnistin aika omatoimisesti ilman, että seurasin mitään isompaa uraa. Rastilta 19 tullessani pito petti parin metrin korkuisella kalliojyrkänteellä ja liuin kantapäilläni alas tielle. Takaa kuului sellainen huuto, että minun oli pakko kääntää päätä. Yksi tyttö liukuin takapuolellaan, pää edellä kalliota alas. Hän kuitenkin selvisi hengissä pyllähdyksestään, joten jatkoin matkaa.

Loppukiri oli pitkä ja raastava. Kurassa ja pehmeässä mudassa minulla oli erinomainen pito, mutta loppukiriuralla isot puusilput vain pyörivät kenkien alla. Toin joukkueemme maaliin sijalla 191. En saanut ihan kaikkia menetettyjä sijoituksia kiinni ja jäin 11 sijaa häviölle. Paransimme kuitenkin joukkueen sijoitusta viime vuodesta, jolloin joukkue oli sijalla 239.




Suunnistaja latautuu...


Maalissa hain kuivaa kampetta teltasta ja juoksin sateen ja tuulen läpi suihkuun kumisaappaat sylissäni. Harvemmin tulee halattua mitään yhtä kovaa. Kisakylään oli rakennettu kenttäsuihku, jossa pääsi huuhtomaan metsän sonnat pois lämpimällä vedellä. Pukeutumistilat olivat katon alla mutta ne olivat aivan täynnä ihmisiä. Löysin kuitenkin itselleni pienen saarekkeen, missä vaihtaa vaatteita.

Ei ollut mitään toivoa, että Venlojen viestissä käyttämääni vaatteet kuivuisivat yöhön mennessä, joten survoin ne muovipussiin, jonka tulisin avaamaan vasta kaksi vuorokautta myöhemmin kun minulla olisi aikaa pestä. Minulla oli toinen kerta kisakalsareita, jotka olivat turvassa kostealta ja julmalta ulkomaailmalta toisessa muovipussissa. Kun keli on tällainen, kuivat vaatteet ovat jotain, mitkä kannattaa varjella kuin arvokkaimpia aarteita.

Märät kengät kuivattaisi vain ihme ja en ollut juuri silloin siinä kunnossa, että pystyisin ihmeisiin.

Minulla oli noin 6,5 tuntia aikaa latautua seuraavalle taipaleelle. Söin ja iltakahdeksalta kömmin telttaan sateelta piiloon. Pari tuntia makoiltuani makuupussissa en kuitenkaan saanut unta. Kuuntelin kun sade ropisi ja tuuli riepotteli telttaa. Kuulutuskin kuului selvästi vaikka olin työntänyt korvatulpat niin syvälle korviin, että ne melkein kutittivat aivoja. Kello kymmeneltä sain tarpeekseni ja nousin syömään. Pohkeet rupesivat vaalittamaan, joten hieroin ne uuteen uskoon.


Kun juoksee epätasaisella maaperällä litimärillä kengillä, jalkojen iho on kovilla ja vaatii erityistä huolenpitoa. Varsinkin kun suunnistaa monta kertaa peräjälkeen lyhyellä palautumisajalla. Sen olen oppinut kantapään kautta, kun tunturisuunnistuksessa pari vuotta sitten osa jalkapohjien ihosta jäi tunturiin. Ai että! Sitä kärsimystä! (Iho kasvoi kyllä takaisin viikossa.) Ennen Jukolaa harrastin ahkerasti pedikyyriä ja jalkojeni kunto olisi kelvannut missikisoihin. Naftit sukat ja pehmeät minimalistiset suunnistuskengät, joista jalkani pitävät, estävät myös rakkojen syntymisen suorituksen aikana.

Jalkani ovat olleet liotettuna kurassa reilu kaksi tuntia (Venla + verryttely). Vielä on ainakin saman verran jäljellä Jukolan yössä.


Uudestaan Jukolan yöhön!

 

Minulla oli haaveena suunnistaa pitkän ja pimeän yöosuuden Jukolan viestissä. Botnian joukkueisiin en mahtunut, mutta Kokkolan Suunnistajat olivat vailla juoksijoita. Sain heidän kolmannesta joukkueestaan toisen osuuden. Osuus on viestin pimein ja tänä vuonna se oli varmasti vähän pimeämpi kuin yleensä, mikäli ensimmäisen osuuden juoksija ei jäisi nautiskelemaan metsään liian pitkäksi aikaa. Päivälläkin oli hämärää sateen takia.

Jukolan viestin lähtö oli illalla klo 23:00. Seurasin lähdön kuulutusta telttani suojista, kun minua ei huvittanut mennä kastelemaan itseäni myräkkään.


Keskiyön aikaan vedin jo märät sadevaatteet kuivien kisatrikoitten päälle ja lähdin verryttelemään koiranilmaan. Suunnistuskengät olivat valmiiksi läpimärät ja ensimmäisien askelieni aikana tiesin, että en tulisi selviämään 12,8 km pitkältä osuudelta ilman rankkoja. Varustautuneena 1400 lumenin otsalampulla lähdin kuitenkin päättäväisenä taistelutantereelle. Tästä tulisi kivaa!

Seurasin ensimmäisen osuuden juoksijan Arton etenemistä väliakaseurannasta. Kun hän lähestyi maalia otin kömpelösti sadevaatteet pois. Epätyylikkään strippausesitykseni akana onnistuin täyttämään kurahousuni mudalla. Suunnistajia tuli jatkuvalla syötöllä vaihtoon ja vaihtopuomilla oli monta suunnistajaa kärkkymässä, kuin pikkupossut ruokinta-aikana, joten näkymä oli huono.

En ollut koskaan tavannut Artoa, enkä edes tiennyt missä paidassa hän sunnistaa. Oli turhaa yrittää bongata numeron numerolapuista, koska ne olivat pudonneet joka toiselta kilpailijalta. Loput numerot olivat haalistuneet tai murentuneet tunnistamattomiksi. Kello oli 0:37 kun yksi taipaleelta tuleva mies huutaa "665!" Havahduin kuullessani, että omaa numeroani huudettiin. Kurkotin ihmismassan läpi ja otin olettamaltani Artolta kartan vastaan. Varmistin vielä, että kartassa luki oma numeroni, jotten vaan ottaisi jonkun toisen karttaa.

Metsä odotti valloittajiaan ja juoksin verenhimoisesti kohti K-pistettä. Ensimmäiselle rastille oli perinteisesti kartan pisin rastiväli. Tallatut urat olivat nyt syvemmät, kuraisemmat ja leveämmät kuin Venlojen viestissä.

Jukolan viestin kartta, 2 osuus.

Radan ensimmäinen pätkä kulki tiheikön läpi, missä ohittaminen oli todella hankalaa vaikka käytti kyynärpäätaktiikkaa. Menimme jonossa pusikoiden läpi ja yritin käsillä suojata itseäni oksien pahimmilta piiskaniskuilta. Tungoksessa takanani juokseva henkilö rikkoi luonnonlakeja ja astui varpailleni. En tiennytkään, että se on fyysisesti mahdollista!

Vasta puoli kilometriä juostuani, kun nousimme penkan yli, sain itseäni kartalta kiinni. Varmistin, että seurasin uraa joka kulki suunnittelemaani reittiä jyrkänteen oikealta puolelta. Tiheiköstä selvittyäni jatkoin traktoriuraa soratielle, missä luukutin ohi. Tavoitteenani oli nostaa joukkueeni sijoitusta niin monta pykälää kuin mahdollista.

Routegadget


Toisen rastin pummasin kun kävin ensin viereisellä rastilla. Kolmannella rastilla ja ensimmäisellä väliaikarastilla 2,5 km kohdalla olin ohittanut 45 joukkuetta. Minulla kulki vahvasti kunnes olin menossa nelosrastille. Törmättyäni yhteen rastiin, joka ei ollut radallani sekosin ja lähdin hoipertelemaan oikealle kosteikkoon. Tästä jatkoin oikealle ylös kukkulalle, väärän rastin houkuttelemana. Tiesin koko ajan, että suunta on väärä, mutta rastin heijastin kiilsi niin kutsuvasti pimeydessä. Sain itseäni kiinni kartasta traktoriuran mutkan kohdalta ja tarkasti kuin ohjus syöksyin kohti nelosrastia.

Routegadget

Tästä jatkoin vitoselle. Ylitettyäni tien näin rastin ja spurttasin 100 metriä rastille. Pettymys oli suuri kun huomasin, että rastilla oli väärä koodi. Lähdin kaartamaan vasemman kautta tien suuntaisesti. Hyppäsin kivelle ja hetken aikaa seisoin katselemassa kun suunnistajien otsavalot liikkuivat jonoina joka suunnassa pimeässä metsässä. Sieltä ja täältä kuului epätoivoisia huutoja: "113?" En ollut ainoa joka oli hukassa. Vaistonvaraisesti lähdin juuri oikeaan suuntaan ja löysin rastini. Tämän jälkeen rullasin alamäkeen kovaa vauhtia tavoitteena nostaa menetetyt sijoitukset edessä näkyvillä metsätieosuuksilla.

Tunsin kun varpaan alle viekkaasti ilmestynyt rakko puhkesi ja kuravesi kirveli haavassa. En kuitenkaan ehtinyt nauttia kivusta pitkään kun sain tärkeämpää tekemistä. Seiskarastilta lähtiessäni hukkasin uran ja suunnistin koskemattoman metsän läpi tielle. Kun olin juossut noin 50 minuuttia hörppäsin juomarastallia vähän urheilujuomaa, jonka voimin pingoin mäkeä ylös rastille 9.

Routegadget

Rastille kaksitoista ajauduin vasemmalle kun minun piti lähteä tielle, joka kulki oikealla. Pummasin rastin menemällä ensin väärälle rastille. Jouduin etenemään noin 100 m vastavirtaan, mikä oli aika hankalaa kun vastaan vyöryi kymmenien suunnistajien jono, joilla oli kaukovalot päällä.

Kisakeskuksen läpijuoksu ja oikealla on maalisuora sunnuntaiaamuna.


Kisakeskuksen läpi kulkeva ura oli muuttunut kuravanaksi, joten yritin pysyä reunassa, missä ehkä oli vähän kiinteää maata. Tänä vuonna hyödyin enemmän siitä, että olin juossut Venlojen viestissä kun alue kisakeskuksen ympäristössä oli aika tuttu ja jotkut rastit olivat samoja. Läpijuoksun jälkeen ajattelin taas, ettei voi olla enää pitkä matka. Avasin valtavan kokoisen karttani, jonka olin taittanut noin kuusi kertaa. Huomasin, että edessä on vielä yksi pitkä rastiväli! En lannistunut tästä vaan olihan se tosi kivaa kirmata metsän läpi keskellä yötä litimärissä vaatteissa, tuhansien muiden seurassa.

Routegadget

Pitkän osuuden jälkeiset rastit ovat hämärän peitossa, mutta tuloksista päätellen ne taisivat löytyä. Aika pitkälti otin vain kompassilla suunnan ja juoksin tallattua uraa pitkin, kunnes tulin omalle rastilleni. Viimeisen juomarastin jälkeen oli helppoa suunnistusta ja en ollut ainoa, joka käytti ohituskaistaa kun kirmasimme läpi yön kohti kisakeskusta.

Lähestyessä vaihtopuomia on aina yhtä jännittävää. Onko seuraavan osuuden suunnistaja jo puomilla kärsimättömänä ja valmiina ottamaan kartan vastaan? Vai onko hän vielä verryttelyvaatteet päällä tujottamassa bajamajan sisäseiniä? Vai onko hän peräti teltassa nukkumassa? Ruska oli kuitenkin heti valmis lähtöön, ja minun ei tarvinnut jäädä puomille palelemaan.

Osuudellani kulutin aikaa 1:52:52 ja mittariin tuli 15 km lisää. Tulin vaihtoon sijalla 625 ja olin ohittanut 245 joukkuetta. Joukkueemme kuudennen osuuden suunnistaja ei koskaan lähtenyt metsään, joten jäimme ilman tulosta.


Vähän rankempi viikonloppu


Maaliintulon jälkeen juoksin taas sateessa suihkupaikalle. Tällä kertaa naisten pukeutumistiloissa ei ollut tungosta. Kuuma suihku kirveli pikkuhaavoissa, jotka olivat kehoni koko etuosan alueella oksien ja risujen jäljiltä. Kylmä viima veti suihkukopin läpi ja pakotti minut olemaan ripeä. Kun olin suurin piirtein puhdas vedin päälleni pyyhkeen, joka oli vielä inhottavan märkä edellisen suihkunkäynnin jälkeen. Pyyhe lepattaen juoksin pukeutumistilojen pressun alle suojaan.

Kun olin vaihtanut kuivaa vaatetta päälle ja haudannut märät muovipussiin, söin ja lähdin kohti telttaa. Kello oli 4:00 sunnuntaiaamuna ja vasta nyt iski väsymys. Tajusin, että olin 24 tunnin aikana nukkunut vain yhden tunnin bussissa menomatkalla. Telttani oli pitänyt vettä ja Nooan arkki ei seilannut vastaan, vaikka sadetta oli välillä tullut kaatamalla. Kömmittyäni makuupussiin taju lähti välittömästi. Sain nukuttua monta tuntia kuuluttajan ahkerasta selostuksesta huolimatta.


Voittaja taisi tulla maaliin jossain vaiheessa. Tähän en kuitenkaan kiinnittänyt niin paljon huomiota, koska ruoka ja muut omaan selviytymiseen liittyvät puuhat kiinnostivat enemmän. Jäljellä olevien eväiden pitäminen poissa kurasta oli ykkösprioriteettina heti kuivana pysymisen jälkeen.


Aamupäivällä purin teltan sopivassa välissä, kun satoi vähemmän. Kun seuran kaikki suunnistajat olivat tulleet maaliin, kävelimme tavaroidemme kanssa kisakeskuksesta 1,5 km takaisin bussille. Kävely oli hidasta ja rankkaa. Jaloissa ja päässä tuntui, että olin juossut 26 km kilpaa vuorokauden aikana ja nukkuminen oli jäänyt vähemmälle. Oloni teki tukalaksi myös se, että päälleni oli jostain syystä tarttunut niin paljon vaatetta, että tarkenisin vaikka olisi -15 astetta pakkasta. Sade lakkasi pikkuhiljaa ja vaikutti siltä, että ne jotka aikovat nauttia pitkään viimeiseltä osuudelta saavat suunnistaa oikein mukavassa säässä.


Bussissa oli väsynyttä porukkaa ja taisin olla yksi väsyneimmistä. Kotimatkalla otin vähän univelkaa takaisin. En kuitenkaan tulisi selviämään tästä reissusta ilman flunssaoireita. Klo 21:00 olin kotona ja minulla oli reppu täynnä kuraisia ja märkiä vaatteita. Ne saivat jäädä muhimaan reppuun ja odottamaan pesua seuraavaan päivään. Eihän sitä koskaan tiedä jospa reppuun kasvaisi kaunis kukkanen. ;)

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pronssia pyöräsuunnistuksen SM-kisoista



Viikonloppuna 11 - 12. kesäkuuta kilpailin pyöräsuunnistuksen SM-kisoissa Kontiolahdella. Pyöräni oli ollut huollossa ja olin tehnyt siihen täysremontin. Pienien haasteiden jälkeen sain sen kasattua kisakuntoon pari päivää ennen kisoja. Kerkesin testata sitä kahdella pienellä lenkillä ja se toimi kuin junan vessa!

Kilpailumaastossa oli tiheästi nopeita uria. Osa radasta kulki Kontiolahden asfaltoidulla hiihtoladulla ampumahiihtostadionin ympäristössä.


Heti metsään pästyäni huomasin, että kartan uraluokitus ei ollut sitä mihin olen tottunut. Jaoin urat kahteen kategoriaan: "asfalttiura" ja "ei asfalttiura". Kiinnitin vähän huomiota uraluokitukseen reitinvalinnoissani ja menin suorinta ja yksinkertaisinta reittiä rasteille minimoidakseni virheet. Virhe merkitsisi suurta ajanhukkaa, mikäli joutuisin harhailemaan jyrkkien penkkojen seassa.

Taktiikkani toimi ja otin SM-pronssia keskimatkalla. Kolmen kärki mahtui 26 sekunnin sisään ja väliajoissa johdimme kilpailua vuorotellen. 15 rastin jälkeen minulta lipesi johtopaikka ja tipuin pronssille. 

Naisten keskimatkan mitalistit: 

1. Stengård Ingrid 44:28 
2. Hara Marika 44:42 (+14) 
3. Haga Antonia 44:54 (+26)

Kuva: André Haga


Pariviestissä muodostimme Andrén kanssa OK Botnian joukkueen miesten pääsarjassa. Sekajoukkueena jouduimme tällä kertaa ajamaan kilpailun ulkopuolella. Onneksi saimme kuitenkin startata samanaikaisesti kun muut H21-sarjassa ajavat. On ehdottoman tärkeää kilpailukokemuksen ja motivaation kannalta, että kisoissa saa mittelöidä kovatasoisten urheilijoiden kanssa. Eihän sitä muuten MM-kisoissa pärjää!

Viesti massalähtöineen oli sähäkkä, niin kuin sen kuuluukin olla. Jokainen joukkueen jäsen ajoi kukin vuorollaan kolme rataa, jotka olivat noin kuusi kilometriä pitkiä. Itse olin aloitusosuudella ja André paikkasi sen minkä jäin jälkeen kovimmista miehistä. Oma suoritukseni parani osuus osuudelta kun tähtäsin kohti asfalttia ja tajusin pysyä poissa pururadalta, joka oli kartalla luokiteltu "salamabaanaksi". Todellisuudessa se ihan tavallinen pehmeähkö ja hidas pururata.


Taas oli tasainen kisa ja olimme tänä vuonna pykälää parempia kuin viime vuonna. André toi meidät maaliin kolmannella sijalla. Tavoitteemme oli mitalisijoitus, vaikka meille ei mitalia jaettaisikaan.

Viestin kärkijoukkueet H21-sarjassa: 

1. Rasti-Jussit 1:34:47 
2. Kokkolan Suunnistajat 1:35:18 (+00:31) 
X. OK Botnia 1:36:02 (+1:15) 
3. Kankaanpään Suunnistajat 1:38:45 (+03:58)

SM-kisojen tulokset löytyvät täältä.

Lunastin myös itselleni paikan pyöräsuunnistuksen MM-kisoihin, jotka ovat Portugalissa heinäkuun lopussa. Mutta ennnen sitä minulla on muuta puuhaa. Seuraavana tähtäimessä ovat Venlojen ja Jukolan viestit!

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kisaviikonloppu kotimaassa

Ranskan maailmancupista jälkeen en ole kerinnyt hengähtää hirveästi, kun ohjelmassa on ollut töitä ja muuttopuuhia. Muuton jälkeen en ehtinyt monta päivää majailla uudella kotipaikkakunnallani, ennen kuin minun piti suunnistaa Etelä-Suomeen kisoihin.

Pyöräsuunnistusta Pälkäneellä 28.5.2016


Kuva: Hiiltomiehet

Lauantaina olivat pyöräsuunnistuksen MM-katsastukset ja WRE-kilpailut Pälkäneellä. Oli mukavaa päästä taas Suomen metsämaisemiin. Kilpailualue oli kapealla harjulla, jonka jyrkät penkat toivat fyysistä haastetta. Radat olivat hyvät ja haastetta löytyi myös suunnistuksellisesti.

Sprintin ajoin pummaamatta mutta tein yhden huonomman reitinvalinnan. Muut säädöt ja sekuntien hukkaamiset tapahtuivat rasteilla sovittamalla emitiä leimasimeen. Ketjut tippuivat myös kerran. Olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseeni. 

Pari tuntia sprintin maaliintulon jälkeen oli vuorossa keskimatka. Tälläkin kertaa pää pelasi hyvin ja monta virhettä ei tullut, vaikka peesaaja hengitti niskaan kolmosrastilta maaliin asti. Reitinvalintatehtäviä oli taas runsaasti ja taisin tehdä muutaman huonomman päätöksen.

Olin sprintissä neljäs ja keskimatkalla viides. Kokonaistuloksissa ylsin neljännelle sijalle. Oma tunne on se, että tällä kertaa hävisin vauhdissa. Tulokset ja väliajat löytyvät kisasivuilta.

Kisoissa ei ollut turhaan panostettu mukavuuksiin, kuten suihkuun ja pyöränpesupaikkaan. Onneksi maasto oli kuiva eikä satanut. Tällä kertaa ajomatka kotiin kesti vain neljä tuntia, kun minun ei tarvinnut lähteä Lappiin asti. Sen ajan sietää kyllä olla paskaisena. 



Suunnistusta Öjassa 29.5.2016


Sunnuntaina annoin pyörän levätä ja jatkoin viikonlopunviettoa tossusuunnistuksella Öjassa. Botnian kansalliset oli hyvä harjoitus Jukolan viestiä varten. Edellispäivän kisat eivät paljon jaloissa painaneet, eikä ihme, kun oman kelloni mukaan nousumetrejä kertyi vain 11 metriä tällä tasamaan radalla.


Tämä oli ensimmäinen kerta kun tänä vuonna suunnistin metsässä ilman pyörää. K-pisteellä en jäänyt turhaan ihailemaan karttaa, vaan jatkoin kirmaamista kohti vapautta kuin mikäkin villieläin. Jossain vaiheessa huomasin, että "jokin ei nyt täsmää..." Vasta kun törmäsin ojaan, joka ei pitänyt olla reitilläni, käänsin aivojeni "suunnistus-mode" ON -tilaan. Olin edennyt 400 metriä väärään suuntaan ja hukannut useamman minuutin. Olin jopa ohittanut kolmannen rastin ja jouduin tekemään 90 asteen käännöksen, päästääkseni oikeille jäljille. Tämän jälkeen päätin vähän rauhoittua. 

Ensimmäisen rastin löydettyäni etenin rasti rastilta Pohjanmaalaisen ryteikön läpi. Rata oli 4,7 kilometriä pitkä ja siihen oli ängetty 19 rastia, joten rastivälit eivät olleet turhan pitkiä. Tämän takia sain suunnistaa koko ajan enkä kerinnyt tylsistyä vaikka maasto ei ollut minun makuuni. Paikoin näkyvyys oli pari metriä, mikä on tyypillistä maastossa, missä joutuu oksien raatelemaksi. Minun piti vähän kierrellä, kun en ollut ihan varma minkä kiven taakse rastit oli piilotettu. Rasti 14 sain myös hakea yli minuutin lähimaastosta.


Kilpailun jälkeen pystyi jopa käymään kenttäsuihkussa, joka oli rakennettu kisakeskukseen. Valitettavasti olen sen veran nössö, että kuljen mieluummin likaisena kuin menen kylmään suihkuun. Kotiin ei kuitenkaan ollut monta kilometriä.

Tulokset ja väliajat voi katsoa kisasivuilta.

Seuraavaksi aion ottaa vähän rennommin ja laskea kokonaiskuormituksen järkevämmälle tasolle.