lauantai 26. maaliskuuta 2016

XCM Portugalin Gaviãossa

 


Harjoitusleirillä viimeisenä ohjelmassa oli XCM maastopyöräkilpailu 5th Maratona BTT. Matkana oli 66 km. Sunnuntaiaamuna 13 maaliskuuta heräsimme ennen kello 5 ja lähdimme ajamaan autolla 175 km Lusosta Gaviãoon. Tullessamme kisapaikalle aurinko oli vasta noussut ja lämpötilamittari näytti 5 astetta lämmintä. Tuuli oli jäätävä. Lämpötila nousi pikkuhiljaa mutta lähtöhetkellä klo 9.00 ei varmaan ollut vielä edes 10 astetta.

Harvinaisen huonon alkulämmittelyn jälkeen yritin viimeisimpinä lähtöpaikalla ängetä niin eteen kun pystyin, olematta liian törkeä. En tainnut päästä edes puoleen väliin kenttää. Kun annettiin lähtömerkki, minun piti odottaa monta tuskallista senkuntia ennen kuin itse pääsin pyörän kanssa liikkeelle. Suomen miehet taas tiesivät tahdinsa ja pyörät olalla he menivät tasonsa mukaisiin paikkoihin.

Kuva: Pasi Pyykönen

Kisa oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Heti alussa pieni koira oli saada surmansa, kun se juoksi edelläni ajavan pyöräilijän renkaan eteen ja pyöri kiekon vieressä muutaman metrin. Pyöräilijä jarrutti ja jouduin väistämään vasemmalle, jotten ajaisi hänen päälleen. Koira pääsi taas jaloilleen ja lähti juoksemaan oman pyöräni eturengasta kohti. Hetken aikaa edettiin samaa vauhtia. Koira oli lähimmillään 10 cm päästä kiekostani ja päätin, että jos se koukkaa renkaani eteen, en jarruta. Takaa tuli vähintään tonni ihmismassaa, jota en halunnut niskaani. Koira kuitenkin näki parhaaksi poistua pyöräilijöiden tieltä.


Rata oli kuin olisin ajanut vuoristoradalla! Unohdin että minulla oli 10 päivän treeniputki takana. Matkanteko tuntui helpolta ja onnellisena poljin menemään kun vauhtiani ei hidastanut muta eikä lumi. Urat olivat pääosin kovapohjaisia kärrypolkuja. Jossain oli muutama yksittäinen vesilätäkkö. Mäissä oli nyrkin kokoisia irtokiviä, jotka pyörivät renkaiden alla. Tempaisin vauhdilla mäet alas ja keräämälläni vauhdilla ylös. Muutaman mutkan ajoin liian pitkäksi alamäissä liian ison tilannenopeuden takia, mutta sain pelastettua tilanteen niin, että en lentänyt pöpelikköön.


Rata oli muuten teknisesti hyvin helppo. Single trackeja ei tainnut olla kun kolme, ja ne olivat ennätyslyhyet. Jostain syystä oli rakennettu pari säälittävää droppia, tai jotain sinne päin. Haastetta tuli nousuista. Silti minulla oli kivaa ja koskaan ennen ei ole ollut noin nautinnollista ajaa 66 kilometriä.

Ensimmäiset 25 km radasta oli ihmisten ohittelua ja letkassa ajoa. Yhdessä vaiheessa ajoin yhden tyypin peesissä, jonka rengasprofiili aiheutti sen, että kaikki irtonainen hiekka lensi takaa tulevan naamaan. Tähän ei huvittanut jäädä pidemmäksi aikaa, vaan pyrin ohittamaan aina tilaisuuden tullen ja metsästin paremman peesin.


Kun osa porukasta kääntyi lyhyemmälle 40 kilometrin radalle, välit pyöräilijöiden välillä kasvoi. Ajoin parin henkilön epätasaisissa letkoissa, vetäen itse pitkiä matkoja. Letkassa kukin teki myös vuorollaan outoja irtiottoja. Kun maaliin oli enää 15 km jäljellä, pyristelin irti letkoista ja peesissä roikkujista. Ajoin loput radasta omassa rauhassani, syöksyen alamäkiin ja ajaen kiinni 40 kilometrin hitaimpia kuskeja ja jättäen niitä taakseni.

Radan loppupuolella oli enemmän nousua kun alussa ja viimeinen nousu kylään oli pitkä, jyrkkä ja raastava.


Voitin naisten 66 kilometrin matkan ajalla 02:57:56 ja Ruska Saarela oli toinen. Kaksi muuta naista tulivat kyllä maaliin, mutta he eivät kerinneet palkintojenjakoon. Loput keskeyttivät. 

Kuva: André Haga

Suomen urokset pitivät yllä vauhtia miesten Elite-sarjassa ja ottivat kolmoisvoiton. (1. Kare Kaskinen, 2. André Haga, 3. Pekka Niemi.) "Ikämiesten sarjassa" Jussi Laurila otti toisen sijan ja samoin teki Essi Hakala naisten 40 kilometrillä. Tulokset löytyvät täältä.


Hyvä me! Hyvä Suomi! :D


Kuvat: ABC Gaviões

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Harjoitusleiri Portugalissa


Kohti etelän "lämpöä" 

 



Maisemat vaihtuivat kertaheitolla lumiselta Rovaniemeltä kesäiseen Portugaliin. Läskipyörän tilalle vaihdoin hoikemman ja nopeamman maastopyörän. Pyöräsuunnistuksen maajoukkue on leireillyt Portugalissa puolitoista viikkoa maaliskuun alussa. Olimme lähellä maastoja missä MM-kisat tulevat olemaan heinäkuussa.

"Kesäisellä" tarkoitan suomalaista kesää, mikä taitaa vastata Portugalilaista kevättalvea. Koko leirin aikana lämpötila pyöri 10 asteen molemmin puolin. Välillä satoi ja välillä paistoi ja aina tuuli. Toisin kuin Suomessa, puissa kasvoi appelsiineja ja itikoita ei näkynyt missään.


Luso

Itse lensin Rovaniemeltä Helsinkiin ja sieltä jatkoin muun maajoukkueen kanssa Lissaboniin. Myöhään illalla saavuimme Luson kylään ja majapaikkaamme Grande Hotel de Lusoon. Pyörät olivat myös mukana lentokoneessa, mikä tarkoitti sitä että piti jännittää selviääkö rakas kisakoneeni vahingoittumattomana perille asti. Seuraavana aamuna avasin jännittyneenä pyöränkuljetuslaukun ja kasasin pyörän ajokuntoon. Helpotuksekseni pyörä oli jälleen kerran säilynyt ehjänä lennosta.


Suuntasimme lenkille ja pääsimme heti tutustumaan paikallisiin maastoihin karttaharjoituksen muodossa. Huomasin että maasto ei ollut yhtä rutikuiva kuin viime vuoden kesäkuussa EM-kisoissa. Pyöräilimme viinitarhojen kuraisia kärrypolkuja pitkin. Vaikka aurinko paistoi, kastuin jo ensimmäisessä lätäkössä. Näin myös ensimmäisen vilahduksen paikallisista irtokoirista, jotka ovat tuttu näky aina ulkomaille mentäessä. Tämän kolmen piskin lauma vaikutti osaltaan reitinvalintaani.


Päivät noudattivat aika lailla samaa kaavaa: aamupäivällä oli pyöräsuunnistusta tai pyöräilyä ohjelmassa, ja illalla omatoiminen treeni. Siinä välillä söimme ja nukuimme. Tutustuimme myös kylän irtokoiriin, jotka juoksivat haukkuen meidän peräämme, varsinkin jos pimeään aikaan oli palaamassa lenkiltä hotellille. Tälläkään reissulla ei selvitty ilman että jotakuta piti käyttää ensiavussa. Koira näykkäsi Andréta pohkeeseen. Hän selvisi kuitenkin pintanaarmuilla ja antibioottikuurilla.


Perjantaina oli vuorossa pitkä lenkki tihkusateessa. Yksi joukko oli haukannut liian ison palan ja lähtenyt kunnianhimoisesti nousemaan harjanteelle, missä lämpötila oli lähellä nollaa ja tuuli meinasi viedä miehet mukanaan. Kun soitto tuli, että on kylmä, nälkä ja väsy, hyppäsin Jukan kanssa autoon ja lähdimme pelastusoperaatiolle. Jätkät olivat päässeet laskeutumaan kylään, mistä he löytyivät kylmettyneinä kahvilasta noin 40 kilometrin päästä hotellista.


Kun väki on karaistu paikallisissa olosuhteissa, on hyvä jatkaa viikonlopun WRE -kisoihin.



Pyöräsuunnistuksen WRE-kisat


Lauantaina ajoin kauden ensimmäisen pyöräsuunnistuskisan, WRE-keskimatkan, vaikka kisakausi ei ole alkanutkaan. Minun osaltani alku oli takkuinen ja suunnistus ei oikein sujunut. Kun pääsin jyvälle hommasta tuntui hurjan kivalta suunnistaa vauhdilla kärrypolkuja pitkin eukalyptusmetsässä. Radan loppupuolella en malttanut suunnistaa tarkasti ja tein vähän kiemuroita ennen kuin rastit löytyivät. Kisan aikana paistoi aurinko mutta sadekuurokin mahtui mukaan.

Kuva: Clube de Aventura da Bairrada


Seuraavana päivänä oli vuorossa pitkämatka mäkisemmässä maastossa. Olinkin kaivannut nousua ja minulla oli nälkä ajaa kovaa niitä ylös... ja alas! Peitin taas pyörän kauniilla mutakerroksella. Molemmissa kisoissa Marika Hara otti voiton ja minä olin toinen. Tuloksia voi analysoida täällä.

Kuva: Pasi Pyykönen



Portugal MTBO Camp


Kisojen jälkeen ei suinkaan jääty lepäämään vaan maanantaina alkoi varsinainen harjoitusleiri. Portugal MTBO Campille osallistui pyöräsuunnistajia useasta eri maasta ja tarjolla oli laadukkaita karttaharjoituksia. Yhtenä iltana oli ohjelmassa vauhdikas yö-pyöräsuunnistus korttelissa ja viinitarhoissa lampun kanssa.



Yhtenä päivänä tehtiin pyöräretki meren rannalle suunnistusharjoituksen jälkeen. Ei se oikein mikään retki ollut... Pääletka lähti ajamaan kauheaa vauhtia ne 30 km rannalle ja jäin peesistä. Takaa tuli kuitenkin PK -vauhtinen letka, joka sopi enemmän minun makuuni. Liityin tähän joukkoon ja päästiin rannalle 25 kilometrin tuntivauhdilla. Yksi kolari komealla kaatumisella mahtui myös mukaan. Kun kolaroitsija oli laastaroitu ja eväät oli syöty, porukka jakaantui pienempiin ryhmiin ja poljettiin vajaa 50 km takaisin hotellille.


Kuva: Pasi Pyykönen

Seuraavan päivänä oli tarjolla pitkää rataa ja leirin karmein sää. Taivaalta satoi vettä ja alhaalta roiskui vettä, kuraa sekä hiekkaa. Laiton suosiolla päälle kurahousut ja sadetakin. Niihin koteloituna harjoitus oli oikein mukava. Onneksi kesti vain puolitoista tuntia kiertää rata, eikä pelkäämääni kolme tuntia. Edellisen päivän karttaharjoitukset olivat olleet kaksi kertaa pidemmät, kun mitä kyseiset matkat tavallisesti ovat. Mutta tällä kertaa ratamestari ei ollut innostunut liikaa.



Kun muiden maiden pyöräsuunnistajat pakkasivat tavaransa ja suuntasivat kotiin, Suomen joukkue jatkoi vielä leiriä pari päivää ja kerättiin kilometrejä Luson ympäristössä. Ajoimme hienoissa maisemissa ja ihmeteltiin näkymiä reitin varrella. Räpsittiin myös ne pakolliset maisemakuvat, selfiet ja pyöräkuvat, jossa pyörä on asetettuna joko maiseman tai nähtävyyden eteen, vierelle tai päälle.










Jälkipyykki


Koska keli oli kosteammanpuoleinen, vaatteet muuttuivat kuraisemmiksi, likaisemmiksi ja hiekkaisemmiksi leirin edetessä. Ennen treenejä piti miettiä laitanko ne puhtaimmat vähiten likaiset ajo-sortsit, vai säästänkö niitä vielä huomiseksi...



Harrastettiin myös nyrkkipyykkiä hotellin kylpyhuoneissa joka tai joka toinen päivä. Koska parvekkeella oli aina varjoa eikä kovin lämmintä, kuivattiin epätoivoisesti varusteemme siellä missä ne sattuivat kuivumaan parhaiten. Hotellin käytävällä oli kaksi lämmintä patteria, jotka pelastivat useamman treenin kuivaamalla pyöräilykenkiämme.




Onneksi hotellilla oli sekä pyöräpesu että lukittava pyörävarasto. Ne ovat varmaan kaksi kysytyintä asiaa kilpailureissuilla ja harjoitusleireillä. Pyörää piti pestä joka treenin jälkeen (paitsi yhden). Kalusto oli kovalla kuraisessa ja hiekkaisessa maastossa. Itse kulutin loppuun kolme jarrupalaa. Rattaat ja ketju taitavat myös mennä vaihtoon, vaikka käytin ennätysmäärän ketjuöljyä.



Treenien ohella aika kului mukavasti varustehuollon parissa, joten en tarvinnut kovin usein kärsiä luppoajasta tai maisemien katselusta. Kerkesimme kuitenkin pari kertaa ruokakauppaan ja paikalliseen pyöräkauppaankin. Hyvä ostos oli tyylikäs "ass saver" elikkä pieni lokasuoja, jonka tarkoitus on pelastaa takapuolen niiltä kylmimmiltä roiskeilta. Yhden treenin taisin sinnitellä aika epäkäytännöllisellä viiden litran tonkasta väsätystä "tee-se-itse-ass-saver:lla".




Viimeinen rutistus 


Olimme harjoitelleet 10 päivää putkeen ja rasitus tuntui kehossa. Jotta kukaan ei varmasti pääsisi pirteänä kotiin, oli viimeisenä ohjelmassa 66 kilometrin XCM -kilpailu. Suomi kävi isolla joukolla keräämässä palkinnot pois. Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Kuva: Pasi Pyykönen

Kilpailun jälkeen oli jäljellä viimeinen matka eli kotimatka. Pakkasimme vasta pestyt pyörät kuljetuslaukkuihin ja ajoimme lentokentälle. Lensimme yölennolla Helsinkiin, josta jatkoin aamulennolla Rovaniemelle. Lentokoneessa yritin nukkua, mutta en tiedä onnistuinko siinä. En tiennyt miten päin käpertyä istuimeen ilman että mikään ruumiinosa puutuisi. Aamukymmeneltä olin kotona ja pääsin vihdoinkin makaamaan vaakatasoon 30 tunnin valvomisen ja koiranunien jälkeen. Tähän sisältyy myös kolmen tunnin kilpailu. Minun oli pakko nukkua päiväunet ennen tulevaa vaatteiden pesu-urakkaa.

Harjoitusleiriltä lähdin hakemaan hyvän pohjan alkavalle kaudelle ja karttatuntumaa. Karttojen ihmettelyn ohella tuli kerättyä vauhtia, kilometrejä satulassa ja nousumetrejä. Minulla oli onnistunut ja kiva leiri hyvässä seurassa, vaikka kura lensi, pyörä natisi ja hiekka hiersi joka paikassa