perjantai 23. joulukuuta 2016

Supreme Parkour Armageddon

The Most Thunderstruck High Voltage Supreme Parkour Armageddon the Road to Valhalla Beyond the Gates of Ragnarök was almost as cool as it sounds like. There is a lack of action shots in this post, because I was too occupied with the jumping, climbing and all the other action, so I didn't have time to take photos. The happening had over 100 participants so the gym wasn't as empty as it seems like, according to the pictures.



The Supreme Parkour Armageddon is a parkour happening that was arranged in Jyväskylä, during the weekend 16 - 18 December. At different workshops foreign parkour teachers helped us to improve our skills in parkour. I learned some new stuff and I was amazed with what others can do.



The gym was nicely designed for parkour and only your imagination is the limit for what fun you can do. The workshop outdoors in the snowy forest felt closer to what I'm used to. I also signed up for a workshop in air acrobatics. I had never heard of that before. I could have climbed up and down the silky "curtains" until my hands fell off. I need to get curtains like that!


I spent the whole weekend from Friday to Sunday in Jyväskylä at the gym. The most dedicated even slept at the gym. Someone rigged a hammock. I slept comfortably in a sleeping bag next to the squat stand.


On Saturday evening, after a long and tough day of jumping and doing all sort of functional moving, we went to the (according to my opinion) perfectly warm tent sauna on the parking lot. We also took a bath in the palju.

I had a good time, and I went home with beautifully bruised legs and some new ideas to try out when training parkour. I hope to see you in Valhalla also next year!

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Leireilyä ja juhlaa

Harjoituskausi on alkanut ja olen aloittanut kuntopohjan luomisen tulevaa kautta varten. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna matkustin Tampereelle maajoukkueen harjoitusleirille. Koska kelit tulisivat olemaan vaihtelevat, otin matkaseurakseni läskipyörän. Leveän takavanteensa takia läski ei ihan mahtunut normaaliin tapaan junan pyöräpaikalle. Mutta väsättyäni patentin se pysyi nätisti aisoissa.



Ensin menin Tampereen kiipeilykeskukseen ottaman lämmöt ja kuluttamaan kämmenten ihoa. Kun olin toteuttanut itseäni boulderointireiteillä puolitoista tuntia, jatkoin Varalana urheiluopistolle joka oli leirin majapaikka. Leirin ohjelma oli täyteen pakattu luennoilla ja pyöräsuunnistusharjoituksilla. Leirin teemana oli analysoida mennyt kausi ja suunnitella tulevaa.

 

Tuli pimeää klo 16.00 maissa, joten iltapäivän suunnistusradat kierrettiin otsalampun valossa. Suurin osa radoista oli korttelissa, missä katuvalot valaisivat reittiä. Välillä poikkesimme metsään. Perjantaina oli mukavaa pikkupakkasta. Illaksi keli lämpeni ja yöllä satoi reilusti räntää. Lauantaina lämpötila oli plussan puolella. Aamupäivän harjoituksessa loska lensi maasta ja iltapäivällä satoi, joten pyöräillessä kastui kunnolla. Sunnuntain pitkä lenkki pyöräiltiin onneksi pakkasasteissa. Tuuli kylmästi ja lumi tuiskusi lenkin loppupuolella.

Sprinttirata Tampereen yliopiston ympäristöstä jäi mieleen aivan mahtavana, vaikka housuni olivat litimärät loskasta. Vihdoinkin sain pyöräsuunnistusradalla ajaa portaat alas useamman kerran!

Tampereen yliopiston rata. Löydä portaat!


Lauantai-iltana oli suunnistuskauden päätöstilaisuus Tampereen keskustassa. Rastikaronkan gaalaillassa palkittiin vuoden parhaat urheilijat ja muut toimijat juhlallisessa tunnelmassa. Suunnistussäätiö myönsi minulle stipendin viestin MM-kullasta. 

Gaalassa oli suunnistusaiheinen kakku.

Haluan kiittää seurani OK Botnia tuesta kaudella 2016 sekä Suunnistussäätiötä ja Finlands Svenska Orienteringsförbund. Lisäksi haluan kiittää maajoukkueen muita urheilijoita hienosta kaudesta sekä päävalmentajaa Niemen Jukka, joka ansaitusti valittiin gaalassa vuoden suunnistushenkilöksi! Kohti kautta 2017!

Sunnuntain pitkä lenkkki tyttöporukalla.

torstai 13. lokakuuta 2016

Kilpailukausi päätökseen Liettuassa

 

Pyöräsuunnistuksen maailmancup Liettuassa



 

Pyöräsuunnistuksen maajoukkue matkusti Liettuan Kaunasiin maailmancupin viimeiselle kierrokselle 28. syskuuta. Ohjelmassa oli kolme matkaa. Mallisuunnistuksessa totesin, että maasto oli helppokulkuinen ja metsässä pystyi myös oikomaan. Urat olivat sileät ja niistä puuttuivat kivet ja juuret. Maasto oli ulkoilu- ja puistoaluetta, joka oli paikallisten käytössä. Välillä sai huutaa varoitushuutoja koiranulkoiluttajille, lapsikatraille ja lenkkeilijöille.

Maasto ei sinänsä ollut mäkinen vaan siellä oli jyrkkiä ja korkeita rantapenkkoja, joita jouduin välillä taluttamaan ylös. Polvi, jonka satutin melkein kaksi kuukautta sitten, vaivasi minua jonkin verran. Tämän takia välttelin reittejä, missä joutuisin juoksemaan penkkoja ylös.




Pitkä matka 30. syyskuuta 

 


Kuva: OSportFoto
 
Pitkä matka oli oikeasti pitkä, ja voittajakin ylitti tavoiteajan kymmenellä minuutilla. Rata oli 35,6 km:n mittainen ja siinä oli 30 rastia, kolmella kartalla. GPS:n mukaan ajoin 40 km. Pitkä rata ei haitannut minua yhtään ja voimia riitti loppuun asti. Radan lopussa oli tiheä polkuverkosto, johon oli sijoitettu haastavia rastipisteitä. Pysyin selkeillä urilla, jotta en joutuisi hukkaan. Tein kuitenkin muutaman virheen.

Olin neljäs ajalla 2:06:35 vajaa kuusi minuutti voittajan perässä. Neljäs sija on tähän asti toiseksi paras sijoitukseni maailmancupin osakilpailussa.


GPS-seurannasta voi seurata kilpailijoiden reitinvalintoja. Kuvassa on pitkän matkan ensimmäiset ja viimeiset rastit.


Pitkä matka kartta 1
Pitkä matka kartta 2
Pitkä matka kartta 3















 

Keskimatka 1. lokakuuta 

 

 


Kuva: Orienteering.Lt
 
Keskimatkan rata oli 16,2 km pitkä ja siihen oli ängetty 31 rastia, noin A4 -kokoiselle kartalle. Urat olivat tiheässä ja välillä jouduin pysähtymään ja katsomaan minne pitää seuraavaksi mennä. Uria oli paljon ja ne muodostivat hämmentävän polkuverkoston, jonne eksyi helposti jos ei ajoittanut vauhtiaan oikein. Sen lisäksi rata ylitti itsensä useamman kerran. Oli vaikea rata. Ehkä kauden vaikein. Mielestäni yksi kartanvaihto olisi ollut paikallaan.

Lähdin matkaan liian vauhdikkaasti ja virheet kasaantuivat. Tein yhden pummin ja useamman pienemmän virheen. Suoritukseni riitti kahdeksanteen sijaan ajalla 1:01:00. Hävisin taas vajaa kuusi minuuttia voittajalle.

Keskimatkan kartta.



Sprintti 2. lokakuuta 

 

  

Kuva: Orienteering.Lt

Sama haastava teema jatkui sprintissä. Vaikka rata oli puolet lyhyempi kuin edellisenä päivänä, niin 8,5 km pitkälle radalle mahtui 31 rastia. Korkeuserot olivat pienet, muutamalla penkkalla ja nyppylällä. Olin tiukasti kiinni suunnistuksessa koko ajan ja selvitin radan ilman isompia virheitä. Kellotin ajan 30:13 ja olin viides, 1:52 kärjelle jääneenä. 


Sprintin kartta


 Kaikki tulokset, jännää GPS-seurantaa ja sprintin TV-lähetys löytyy järjestäjien sivuilta.

 

 

 

Kilpailukausi paketissa



Olin tasaisesti kymmenen parhaan joukossa maailmancupin viimeisellä kierroksella ja vieläkin kahdesti podiumilla. Muista kilpailijoista ei ollut paljon apua, kun en heitä nähnytkään, joten tein omaa työtä kaikissa kisoissa. Tein varmoja valintoja mutta uskalsin myös ottaa harkittuja riskejä ja ajoin kovaa. Jos tein virheen, kasasin itseäni ja jatkoin matkaa, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tähän on hyvä päättää kilpailukauden. Nyt hengähdän, lataan akkuja ja kuntoutan polveni.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Tekevälle sattuu

Siitä on tullut vähän niin kuin perinnettä, että ainakin kerran vuodessa pitää teloa itsensä niin, että ei pysty liikkumaan ihmiselle ominaisella tavalla. Viime vuonna onnuin muutaman viikon, kun olin telonut kantapääni syöksylaskeuduttuani pyörällä. Tällä kertaa oli polven vuoro, kun elokuun alussa kaaduin kalliolla suunnistaessani.

Polvi ei vaivannut minua pyöräillessä, joten se jäi vailla sen isompaa huomiota. Tyhmänä urheilijana linkutin tohtorin luokse vastan sen jälkeen kun olin kokeillut kivunsietokykyäni kisoissa. Sen jälkeen polvi esti jo normaalia elämistä ja olemista.

Tutkimuksissa ilmeni onneksi, että polveni ei ole rikki. Jänteen kiinnitykohta oli ärtynyt iskusta ja kaipasi vähän huolenpitoa ja lepoa. Lepo oli kuitenkin jotain mitä ei ollut löytynyt ohjelmasta ja sydäntä riipaisi kun katsoin tulevaa kalenteria.


Kisaputki 


27 elokuuta oli pyörässuunnistuskisat Seinäjoella. Ensin suunnistimme sprintin ja muutama tunti myöhemmin keskimatkan. Tunnelmaa ja yllätyksellisyyttä lisäsi myräkkä, joka välillä katkaisi sähköt ja kaatoi puita keskimatkan urille. Polut kiemurtelivat kallioilla ja olivat tekniset ja hurjan kivat. Lisää tällaista! Voitin molemmat kilpailut. 

Tästä lähdin kotiin pakkaamaan ja matkustin Norjaan. Tarkoitukseni oli suunnistaa juosten kovaa. Polvi oli kuitenkin eri mieltä ja pakotti minut kävelemään. Isoimmat mäet jäivät valloittamatta ja jouduin tyytymään hissukseen etenemiseen ja maisemien katseluun.

Fäbodaloppet MTB

Olin juuri päässyt takaisin Suomeen kun nousin taas pyörän satulaan. Onneksi polvi ei valittanut pyöräilystä ja 4 elokuuta pääsin puolustamaan viime vuoden voittoani 30 kilometrin mittaisessa Fäbodaloppet MTB:ssä. Vaikka Pörkenäsin rata oli teknisesti helppo oli silti hauskaa surffailla polkuja pitkin ja yrittää olla koskemattakaan jarruihin. Tavoitteeni oli voittaa edellisvuoden aikani, vaikka radalle oli lisätty hidas polkuosuus tien sijasta. Tässä onnistuin muutamalla sekunnilla ja otin taas voiton kotiin.

Kisan jälkeen polvi valitti isoon ääneen saaneensa tarpeekseen, eikä se suostunut kantamaan minua oikein minnekään muualle kuin lääkärin vastaanotolle. Ikävintä oli, että SM-kisoihin ei ollut kuin viikko aikaa.


Pyöräsuunnistuksen SM-kisat


Pyöräsuunnistuksen SM-kisat käytiin 10 ja 11 syyskuuta Lahdessa. Sprintissä etenin määrätietoisesti kartanvaihtoon asti, jonka jälkeen homma levisi käsiin. Ajauduin väärälle uralle ja jouduin tekemään kiertotien rastille. Tässä menetin minuutin. Rastilta lähdin seikkailemaan pistepolkua pitkin kun minun olisi pitänyt palata takaisin isolle uralle. Jouduin taluttamaan penkkaa ylös ja polvi rankaisi minua huonosta valinnasta. Olin lopulta seitsemäs. 

Pitkä matka oli fyysisesti, ajoteknillisesti ja suunnistuksellisesti haastava. Se oli harvinaisen hyvä rata! Muutamassa kohtaa olisin voinut vetää jonkun kulman suoremmaksi tai valita nopeampaa uraa. Pitkä matka antaa kuitenkin tällaiset hienosäädöt anteeksi. Etenin vauhdikkaasti kivisillä poluilla ja pummaamatta.

Joskus pitää tehdä vaikeita päätöksiä. Rastille 10 oli useampia reittivaihtoehto, joista mikään ei tuntunut oikein hyvältä. Tein kuitenkin päätökseni ja se oli huono päätös. Reitti suuntasi suoraan etelään päin, kosteikon läpi. Kun varpaat kastuivat tajusin, että olen huonolla reitillä. Seuraavana vuorossa oli mäen ylitys, josta jatkoin polkuja pitkin, missä vähän sähläsin, ennen kuin pääsin kortteliin. Korttelista käännyin polulle, joka mystisesti kaarsi aivan väärään suuntaan ja katosi alta. Juoksin metsän läpi ja epätoivoisesti yritin löytää oikeaa uraa ja rastia. Tiesin, että minuutit valuivat hukkaan.

Pala pitkän matkan radasta. (RouteGadget)

Olin pitkällä matkalla kolmas ja maalissa olin iloinen, että en hävinnyt pronssimitalia törttöilemällä. Kun olin tutkinut väliaikoja huomasin, että olin ajanut kisan kärjessä kunnes hävisin melkein viisi minuttia rastille 10. Pronssi ei enää maistunutkaan niin hyvältä kun tajusin, että olin hävinnyt kullan! Hyvä asia oli kuitenkin se, että pummin jälkeen sain itseäni kasattua ja jatkoin varmoja reittejä maaliin asti samalla kärkivauhdilla kuin aikaisemminkin. 

Kisan aikana polvi muistutti minua välillä olemassaolostaan, mutta vasta kisan jälkeen se iski takaisin ja kovaa. Pyyhin kaikki tulevat kisat kalenterista ja päätin, että seuraavan kahden viikon aikana keskityn polven kuntouttamiseen. Kalenteriin jäi pelkästään maailmancupin viimeinen kierros Liettuassa syyskuun viimeisenä viikonloppuna.

maanantai 8. elokuuta 2016

Voitimme MM-kultaa!

Pyöräsuunnistuksen MM-kisat Portugalissa 


Suomen joukkue. (Kuva: Ilkka Nurminen)

Heinäkuun viimeisenä viikkona Suomen pyöräsuunnistuksen maajoukkue lähti MM-mitalijahtiin Portugaliin. Mukana oli aikuisten joukkueen lisäksi nuorten 20-sarjalaiset sekä 17-sarjalaiset. Aurinko paahtoi ja suurimman osan päivästä oli yli 30 astetta lämmintä. Pääsarjat kilpailivat myös päivän kuumimpana aikana. Keliin oli hankalaa sopeutua kun kotona lämpötila on harvoin ylittänyt 20 asteen rajan.

Varjoa sai hakea kun mittari näytti reilusti yli 30 astetta.

Mallisuunnistuksissa ennen kisoja tutustuimme paikalliseen maastoon ja poljimme matkaväsymyksen pois.

Jutta maastontiedustelulla.

Neljä mitalia H20-sarjassa napsinut Sauli hakee vauhtia mallisuunnistuksessa.

Syvä kärrypolku johtaa mäen päälle.

Mäen päällä on kivat maisemat.

Alamäissä saattoi olla vaaralliset urat keskellä kovaksi kuivunutta savitietä.

Tästä ei kannata oikoa. Kaikki kasvit olivat aseistautuneet piikeillä ja piikkejä sai nyppiä renkaista, sääristä ja käsivarsista.





 

Kilpailut alkoivat nopealla sprintillä


Maanantaina oli ensimmäinen kilpailu. Sprintin rata oli yllättävän helppo ja korkeuseroja ei ollut käytännössä ollenkaan. Suunnistin hallitusti rutikuivassa ja kuumassa kelissä, vaikka tuntui kuin olisin hengittänyt hiekkapaperia. Yhden rastin ohitin liian kaukaa ja jouduin palaamaan takaisin kun "Ident Air" ei leimannut. Sen jälkeen varmistin, että olin tarpeeksi lähellä rasteja, etten menettäisi enemmän sekunteja. Olin seitsemäs hyvällä suunnisussuorituksella, joten en voi olla muuta kuin tyytyväinen.

(Kuva: MTBO Portugal 2016)

Sprintissä Iso-Britannian Emily voitti, hopealle taisteli Suomen Marika ja pronssille Henna.

 

 

 

Rankka keskimatka


Tiistaina oli harjoituspäivä ja keskiviikkona oli vuorossa keskimatkan kilpailu. Keli oli taas lämmin ja mäet lisäsivät kilpailun raakuutta. Reittivaihtoehtoja oli myös mistä valita ja oikoja, missä pelata uhkapeliä. Oma oikoni kannatti ja olin sillä rastivälillä nopein. Yhdelle rastille pummasin reilun minuutin, kun käännyin väärälle uralle. Muuten jatkoin hallittua menoa ja olin kymmenes.

(Kuva: Ursula Häusermann)

Pitkällä matkalla ja keskimatkalla oli korkeuskäyriä ja urarykelmiä.

Pyörien virittäminen menossa kuivalla "nurmikolla". Pyörät matkustivat peräkärryssä ja pakettiautossa.

Keskimatkan jälkeen oli taas välipäivä. En halunnut nähdäkään pyörää, joten tein kevyen treenin hotellin ympäristössä. Hain energiaa parkourista ja joogasta. Hotellin allas oli myös ahkerassa käytössä, kunhan pyörät oli pesty, huollettu ja pakattuna ajoneuvoon. Meillä oli myös aikaa käydä pikaisesti sivilisaation parissa.

Siirtymisiin käytettiin vuokra-autoja ja suurin osa kilometreistä keräsimme niillä.

Välipäivänä kävimme turistikerroksella veneellä Aguédan kanavassa.

Kylien kujissa leijui sateenvarjoja.

Silkkipaperista oli näperrelty kukkia, jotka olivat aseteltu kaikkialle.


Ongelmia pitkällä matkalla


Perjantainan oli vuorossa pitkä matka. Putosin tuloksissa top 10:n ulkopuolelle kun sijoitukseni oli vaatimaton 21. Kilpailun alussa tein virheitä kun yritin ennakoida liikaa. Runsaasti reitinvalintoja sisältävällä radalla tein myös niitä huonoja päätöksiä. Pyöräni vaihteet reistailivat ja pienimmät vaihteet olivat poissa pelistä jyrkissä ylämäissä, missä olisin tarvinnut niitä. Paloautot, jotka olivat reitilläni metsäpalon takia, seikoittivat myös tilanteen. Loppurataa kohden virkosin, suunnistus rupesi sujumaan ja tuntui, että kroppa on sopeutunut lämpöön ja olisin nyt valmis ajamaan kovaa.


Viestin voitto Suomeen!

 

Lauantain viestissä pääsin vihdoinkin ajamaan Suomen ensimmäisessä joukkueessa, joka kuuluu kilpailun ennakkosuosikkeihin. Avausosuudella Ingrid oli pummannut radan alussa ja hän tuli vaihtoon kymmenentenä. Minulla oli toinen osuus ja oli hermoja raastavaa odottaa nuo kaksi minuuttia, mitkä Ingrid oli jäänyt kärjestä. Kun pääsin maastoon sain heti alussa ison porukan kiinni, kun he olivat tehneet virheen. En heistä välittänyt vaan kuljin omia reittejäni.

Suunnistin tarkasti ilman sen suurempaa häslinkiä ja jalat tuntuivat vahvoilta. Viesti oli mukavan sähäkkä ja minulla oli hauskaa puikkelehtiessäni urilla ja ohittaessani muita. Sain mittelöidä Venäjän ja Tsekin kanssa ja oli kiva huomata, että olin niskan päällä. Tulin vaihtoon juuri ennen Venäjää ja vasta silloin kuulin, että olin nostanut meidät kärkeen. Marika suunnisti ankkuriosuuden taitavasti ja varmisti meille maailmanmestaruuden!

(Images: Joaquim Margarido)

Viimeiset ratkaisut tehtiin puistoalueella. (Kuva: MTBO16 Portugal)

Kohti vaihtoaluetta Venäjän Olga kintereilläni. (Kuva: MTBO16 Portugal)

Voittajajoukkue maalissa! (Images: Joaquim Margarido)

Olen maailmanmestari! Jeee! :D

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Sählääjä Tahko MTB:ssä

Osallistuin 2. heinäkuuta ensimmäistä kertaa Tahko MTB-tapahtumaan. Matkaksi olin valinnut 60 km, jonka tulisin taittamaan odotettuani hitaampaan aikaan 3:23:44. Kilpailuun osallistui yli 2000 maastopyöräilijää ja ainoastaan meidän lähtöryhmässä oli 400 kuskia.

Tällä hetkellä tyhjä maalialue.

Ei niin tyhjä maalialue.

Ensimmäiset 15 km oli rynnimistä tietä pitkin ja jäin maantiekiitureiden peesistä. Ryhmän eteneminen oli nykivä ja nopeus vaihteli 0 - 50 km/h välillä. Yksi letkassa kaatui, mutta vältyimme massakolarista. Ensimmäiseen kunnon mäkeen nousimme kapeaa polkua pitkin. Kävelimme, vaikka ajaminen olisi ollut täysin mahdollista, mikäli edessä ei olisi ollut päättymätön jono muita taluttajia.

Kun tulimme vaaran päälle, pääsin vihdoin ajamaan. Polku oli kuitenkin edelleen kapea ja ohittaminen ei onnistunut. Roikuin jarrukahvoissa koko ajan, jotta en ajaisi edellä ajavan päälle. Aina kun tuli joku pieni pätkä leveämpää uraa tein turhautuneena vaarallisia ohituksia. Anteeksi, jos pahoitin jonkun mieltä.

Vasta kun olin ajanut 30 km, edessä näkyi vihdoinkin tyhjä polku. Nyt vasta ajaminen tuntui kivalta kun pystyin surffaamaan polkuja pitkin niin kovaa kuin itse halusin. Itseluottamus tuli takaisin kun en tarvinnut kun välillä hipaista jarruja, vaikka polku mutkitteli alamäkeen kivien välistä. Tällaista maastopyöräilyn kuuluu olla!

Kuva: Ivo Kraus photography


Radan loppupuolella eteeni ilmestyi taas paljon pyöräilijöitä, joita olin ajanut kiinni. Ura oli nyt leveämpi ja ohittaminen oli mahdollista valitsemalla toista ajolinjaa. Kun maaliin oli enää jäljellä vähän reilu 10 km, rupesi nälkä kaivamaan vatsassa. Söin viimeisen geelin ja siinä samalla loppui vesi. Minun olisi ehkä sittenkin pitänyt juoda viimeisellä huoltopisteellä. Oli kuitenkin noin 25 astetta lämmintä ja aurinko paahtoi puolipilviseltä taivaalta.

Edessä oli viimeinen nousu: El Grande! Mäki oli pitkä ja rankka ja energia oli loppumassa. El Granden jälkeen oli vain laskettelurinnettä alas maaliisuoralle. Laskettelurinteessä oli hiekkaa, irrallisia kiviä sekä kiinteitä teräviä kiviä. Edessäni ajoi mies, jolla oli terävämmät jarrut kuin minulla tai enemmän itsesuojeluvaistoa. Jouduin ohittamaan hänet ruohikkoa pitkin, jotta en ajaisi hänen päälleen. Ruohikossa ajoin kiveen ja eturengas tyhjeni uhkaavasti. Ajoin hissukseen mutkaista rinnettä alas ja mäen alla rengas oli tyhjä.

Viimeinen lasku.

Ensiapuhenkilöstö vaanii saalista mönkijällä.

Näkymä kilpailukeeskuksesta lasketelerinteeseen.

Siipirikkoisena, väsyneenä ja janoisena en muistanut, paljonko on matkaa maaliin. (Jälkeenpäin mittasin, että maaliin oli vain 500 m.) Päätin täyttää renkaan CO2-patruunalla, jotta en tuhoaisi vannetta kun ajan maaliin. Patruunan käyttöhän on nopeaa toimintaa. Eikös?

Ruuvasin patruunan paikoilleen mutta en muistanut miten se toimii, vaikka oli kerrannut sen käyttöä ennen lähtöä. Ajattelin että patruunassa on vika, joten kokeilin toisella. Tämä patruuna oli tarttunut niin kovasti kiinni geelin tahrimaan taskuuni, että en meinannut saada sitä pois taskusta. Kun vihdoinkin sain sen pujotettua taskusta, en tietenkään osannut käyttää sitäkään. Vaihdoin perinteiseen pumppuun ja taisin saada pumpattua vähän ilmaa renkaaseen. Nyt oli kulunut jo kolme minuuttia ja jätin asian sikseen. Juoksin tien yli hirveät hapot jaloissa. Tien toisella puolella päätin sittenkin hypätä takaisin satulaan ja ajoin nätisti litteällä eturenkaalla maaliin.

Maalissa sain ensimmäistä kertaa tietää miltä tuntuu kuin reidet kramppaavat. Onneksi maalissa oli kiva täti, joka syötti minulle banaania, suolaa ja vettä kunnes olin siinä kunnossa, että kykenin itse iskemään voileipien ja suolakeksien kimppuun.